
Elävien muotoilijoiden seura syntyi ilosta ja halusta tuoda esiin suomalaisia, eläviä tekijöitä, jotka työskentelevät vastuullisemman muotoilun puolesta. Toimintaamme ohjaa tietoisuus luonnon kantokyvyn rajallisuudesta. Koemme, että lisääntyvää kulutusta kiihdyttävän elämäntapamme on muututtava. Seuran jäseneksi hyväksytään vain aktiivimuotoilijoita. Kuollessaan henkilö antaa tilaa elävälle. Näennäisen brutaali sääntö toimii kuten suomalaisen muotoilukulttuurin mielestämme tulisi toimia. Nykymuotoilun tulee olla elossa olevien muotoilijoiden käsialaa.
Elävä muotoilu on läsnä olevaa, sydänviisasta ja inhimillistä. Tätä saattelee egottomuus ja syy-seuraus-suhteiden ymmärtäminen. Se on konkreettisia tekoja mm. kädentaitojen vaalimisen ja materiaaliosaamisen ylläpitämisessä. Tätä työtä ei enää haudassa tehdä. Ajatus siitä on absurdi. Laadukas toiminta on mahdollista korkeatasoisen koulutuksen, aiemman osaamisen ja perinteiden ansiosta. Näin elävä muotoilu kunnioittaa edesmenneitä.
Toimintamme ytimessä on vastuu ja kestävyys, joka huomioi maailman tilanteen. Se on tarpeen mukaan myös kantaaottavaa.
Seura syntyi pilke silmäkulmassa, korealaisessa lounasravintolassa, mutta sen perusajatus on merkityksellinen ja mieliä avaava. Perustajajäsenet:
Mari Isopahkala, Camilla Moberg, Tuulia Penttilä & Karin Widnäs.